Villi ja vajaa

Kertomus pöllöpäätytön salaisista toiveista

ihan mieletön skaala

kaikkea oon ehtinyt kokeilla:

absinttia rakkautta tanhua veitsenterää

kuumeisen kaupungin jumalaista perää

oon huitonu, hihkunu

laitontoa kaipuuta tihkunu

oon itkeny niin paljon että

meressä on liikaa vettä (sori)

on liekit mua nuollu

on kuolema kielillään soittanu kitaraa

sen tahtiin tanssinu oon levotonta kamaa

mun sydän on villi ja vajaa

oisko jo mun vuoro?

oisinko tarpeeksi vihdoin oppinut?

mä kukin myöhään, mut kukin lujaa

rikkaruohoja ei voi estää kukaan

oisko jo mun vuoro?

oisinko tarpeeksi vihdoin oppinut?

mä kukin myöhään, mut kukin lujaa

rikkaruohoja ei voi estää kukaan

aina välillä toivon

että joku minut löytäisi

ja pitäis sydäntäni niinku metsätähtee

ois niin lempee että tukka lähtee

ja antais mun olla

riemumielinen, villi ja suklaasuu

ja tarvittaessa läiskis hieman pyllyy

jos hölmöilen, antais hellää myllyy

kun mä oon vaan pöllöpää

joka inhoaa huonoja sääntöjä

ja joka tarvittaessa juoksee lujaa

häkistä ulos, kohti kujaa (hippa)

ja kujalta metsään

siellä oottaa mua syli armahin

jos et oo niin syvä, hoivaava, muuntuva ja luova

niin ei tartte lahjoja pihallein tuoda